Kansallisen Trapin Am-kisat
Julkaistu: 01.08.2020 00.00

Kansallisen Trapin Am-kisat

Kaustisella ammuttiin 1.8. kansallisen trapin am-kisat. Kisoihin osallistui 29 ampujaa, junioreista hieman vanhempiin. Ylivoimaisesti aktiivisin seura oli Ruotsalon Metsästysyhdistys 11 kilpailijaa, järjestävän seuran KP-V:n 8 kilpailijaa vastaan. Joukkuekisoihin osallistui 5 joukkuetta, miesten, naisten ja junioreiden sarjaan saatiin vain yksi osallistujajoukkue, Y50 sarjaan osallistui 3 joukkuetta. Päivän aikana heittimet heittivät kahdella radalla yhteensä 2908 kiekkoa joista kilpailijat rikkoivat 1924 saviläpyskää.

Y15 sarjassa RMY otti kolmoisvoiton. Joonas Heikkiniemi ratkaisi voiton edukseen ampumalla viimeiseen sarjaan 20/25. Toiseksi tuli hallitseva Kultahippumestari ilmapistooliammunnasta (VT14 sarjasta) Otso-Aadolf Ahokangas ennen nuorta neitokaista Pihla Pulliaista. Kaustisen omapoika Aaro Toninpoika Peltoniemi oli neljäs. Aaro ampui kaksi ensimmäistä sarjaa aivan kärjen kanssa samoja tuloksia, mutta liekö aamullinen variksen/naakanpyynti veroittanut voimia, kun 2 viimeistä sarjaa meni tasollisesti alakanttiin. Uskon, että näistä kaikista nuorista ampujista kuullaan vielä, ja he tulevat ottamaan vielä toisistaan mittaa monen monituista kertaa. Se on hyväksi lajille ja ampujille, kun saadaan leveällä rintamalla kilpailua aikaan jo junioritasolla! M20 sarjan joukkuekisan voitti, uudella alue-ennätyksellä, RMY:n ampujat Joonas Heikkiniemi, Otso-Aadolf Ahokangas ja Erkki Pulliainen.

Vas. Otso-Aadolf, Joonas, Pihla ja Erkki

Aaro Peltoniemi

Naisten sarjaan saatiin viiden osallistujan joukko. Järjestävän seuran KP-V:n Ann-Helen From (SM-pronssimitalisti N50 sarjassa parin viikon takaa) otti niukan voiton saman seuran Johanna Vähäpesolasta. Naisten eroksi jäi vain yksi vaivainen rikkinäinen savikiekko. Kolmanneksi kisassa tähtäili Nivalan Urheilijoiden Anne Tölli. Naisten sarjan ”taustalla” käytiin tiukka äidin ja tyttären välinen kilpailu, kun N20 sarjan ainoa osallistuja ja alue-ennätyksen ampunut Sandra Hagström kiritti ilmapistoolitaustan omaavan äitinsä Virpin naisten sarjan neljänteen sijaan. Tällä kertaa Sandra voitti tämänkin kisan lukemin 48-44.

Ann-Helen tähtää hienon osuman

Johanna Suorituksen jälkeen Mitalikaksikko naisten sarjassa

Naisten sarjan joukkuekisan vei nimiinsä RMY. Joukkueessa ampuivat Heidi Söderholm, Virpi Hagström ja Sandra Hagström. Mitalin arvoa ei vähennä se ettei sarjassa ollut muita joukkueita ;)

Ruotsalon Metsästysyhdistyksen naisjoukkue kultamitalikuvassa, vas. Virpi Hagström, Sandra Hagström ja Heidi Söderholm

Miesten sarjaan saatiin myös viiden haulikkoampujan ryhmä. RMY:n Ari Heikkiniemi ampui selvään voittoon ennen KuKu:n Timo Niemelää. KP-V:n Manu Mastokangas oli kisan kolmas. Heikkiniemi ampui uusiksi alue-ennätyslukemiksi 93/100, kaksi viimeistä sarjaa hän suoriutui täysin puhtaasti eli 50/50. Sarjasta puuttui muutama alueen kovatasoinen ampuja, mutta tuskin he olisivat Arin asemaa kärkipaikalla uhanneet. Miesten joukkuekisaan uskaltautui vain yksi joukkue. Täten KP-V:n Aaro Peltoniemi, Manu Mastokangas ja Marko Vähäpesola veivät aluemestaruuden suhteellisen helposti.

Miesten sarjan voittaja Ari Heikkiniemi, joka ampui AE-ennätyksen 93 kiekkoa

Y50 sarjassa RMY:n Antti Pirttisalo rikkoi Kaustislaisten kiekkoja 87 kpl. Tästä huolimatta hänelle annettiin kisan jälkeen aluemestaruus mitali, joka oli väriltään kultainen. Kannuksen Ampujat veivät seuraavat sijat, tässä ”jäsentenvälisessä” kilpailussa oli Sami Hirsikangas pari kiekkoa parempi kuin saman seuran Mauno Ylikangas. Y50 sarjassa joukkuekilpailuun saatiin kasaan 3 joukkuetta. Kullat vei RMY joukkueella Rauno Heikkiniemi, Matti Honkaharju ja Antti Pirttisalo. Kaustislaiset, Reijo Luomala, Erkki Kaustinen ja Timo Vapola, jäivät 10 läpyskää ja kolmanneksi eniten savea levitti ampumaradan maastoon Peräseinäjoen Metsästysseuran ampujat Jorma Pikkumäki, Simo Simppala ja Ari Ojala

Antti Pirttisalo, M50

Y60 sarja oli osallistujamäärältään suurin ja samoin tasaisin. Pitkään kisan kärjessä keikkui Erkki Kaustinen Kaussen kankhalta. Viimeisen sarjan tulos, 16 kiekkoa, merkitsi kuitenkin sitä, että Erkki joutui uusintaan RMY:n Rauno Heikkiniemeä vastaan. Uusinnassa ratkaistiin kuitenkin ”vain” pronssimitalin kohtalo, sillä viimeisessä sarjassa parhaiten ampuneet veivät kaksi ensimmäistä sijaa. YMS:n Juhani Sinnemäki oli sarjan ykkönen ennen PMS:n Ari Ojalaa. Kisan neljäs oli Reijo Luomala Luomalankankhalta ennen Pikkumäen Jormaa.

Y60 sarjan voittaja YMS:n Juhani Sinnemäki

Erkki ja Rauno ennen ja jälkeen uusinnan

Ikämiesten sarjassa Y70 ja Y80 oli osallistujia vain 1 mies/sarja. RMY:n Matti Honkaharju ja PMS:n Simo Simppala ottivat täten helpot voitot sarjoissaan. Matin tulos sarjaa nuormissakin olisi riittänyt pronssille.

Matti Honkaharju Y70 Simo Simppala Y80

LV1 luokassa oli myös yksi ampuja, mutta sitäkin kovempi. Perhon lahja Kaustiselle, Timo ”Monican mies” Vapola, ampui uusiksi alue-ennätyslukemiksi hienot 82 kiekkoa. Eipä jäänyt pojalle, valmennuksen tehoryhmään kuuluvalle Kim Vapolalle, montaakaan ehjää kiekkoa kerättäväksi isänsä suorituksen jäljiltä. Kimin työvuorot estivät tällä kertaa oman osallistumisen näihin kisoihin, mutta eiköhän valtakunnan tasolta hänestäkin taasen kuulla.

Timo suorittaa.. ja suorituksen jälkeen palkitaan

Kisatulokset täältä: AM 1-Trap Kaustinen henkilökohtainen.pdf ja AM 1-Trap Kaustinen joukkue.pdf

Sää oli mitä parhain, kuten aina Kaustisella ampumakisojen aikaan. Tälle vuodelle on suunnitteilla vielä ainakin yhdet iltakisat ja tietenkin jäähdyttelyä harjoitusten merkeissä tiistaisin ja torstaisin. Noina päivinä on myös uudet lajin harrastajat tervetulleita kokeilemaan, että osuisiko sitä tollaseen savikasaan, ellei osu niin ratapenkka taustalla ottaa haulit vastaan… Kiitokset kaikille kilpailijoille, huoltajille ja etenkin järjestelyorganisaatioon omasta mielestään kuuluneille, teitte tästä kisapäivästä… kisapäivän.

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)