Esittely
Ottelutilastot
KP-V - ToPV
2017 - FC Monkulat - Futsal Ykkönen
Klo 14:00 Kaustisen urheilutalo
18
Maa

Ennakkoinfo


Futsal Ykkösen nousukarsintojen ensimmäinen osaottelu Monkulat - Tornion Palloveikot.

Monkulat karsii noususta Ykköseen


Vaasa/Keski-Pohjanmaan Kakkosen voittanut KP-V Monkulat karsii paikasta ensi kauden Futsal Ykköseen. Nousukarsinnoissa vastaan asettuu Pohjois-Suomen lohkossa toiseksi sijoittunut Tornion Palloveikot.

Vuosi sitten Monkulat joutui syvästi pettymään, kun Lohikosken Pallokerho vei Futsal Ykkösen päätöskierroksen kamppailun nimiinsä ja tiputti kaustislaiset alueelliseen Kakkoseen keräämään vauhtia. Monkuloiden vauhti oli omassa Kakkosen lohkossa selvästi parasta, josta sarjavoiton siivittämänä lähdetään tekemään nopeaa paluuta takaisin valtakunnalliseen Futsal Ykköseen.

Perinteiseen tapaan nousukarsinnat käydään Pohjois-Suomen lohkosta tulevan vastustajan kanssa. Tornion Palloveikot oli kauden päätyttyä oman lohkonsa toinen. Pohjoisen sarjavoittajan jättäytyessä pois karsinnoista torniolaiset saivat mahdollisuuden nousutaistoon.

Karsinnat pelataan kaksiosaisena ns. Euro-säännöillä. Ensimmäinen osaottelu pelataan Kaustisella tulevana sunnuntaina klo 14 alkaen. Laitetaan vielä viimeisen kerran tälle kaudelle Kaustisen urheilutalon katsomot täyteen ja tule kannustamaan Monkulat takaisin Ykköseen!

Vapaa sisäänpääsy

Tästä vielä ennen sunnuntaita pääset ihastelemaan tämän kauden hienoimpia Monkula-maaleja!


Monkulat otti kiinnityksen sarjanousuun


KP-V Monkulat- ToPV 3-2 ( 1-0)


Ilmassa oli suuren urheilujuhlan tuntua, kun kotijoukkue KP-V Monkulat sai kotiluolaansa vieraita Torniosta. Tornion Palloveikot saapui testaamaan kotijoukkueen iskukykyä kauden tärkeimpään kotiotteluun, Futsal Ykkösen nousukarsintojen ensimmäiseen osaan. Urheilutalon lehterit täyttyivätkin nopeaan tahtiin ja 202 innokasta kannattajaa saikin pureskella kynsiään ja raapia päänahkaansa koko ottelun ajan. Samalla päivän yleisömäärä oli tämän kauden ennätys, niin kuin asiaan kuuluukin, kun pelataan paikasta ”auringossa”.


Ottelu lähti käyntiin tasaisissa merkeissä. Tarkan ja uhrautuvan puolustamisen jälkeen huippupaikat jäivät vähiin molemmilla joukkueilla. Nämäkin paikat pysähtyivät viimeistään maalivahtien huippuotteisiin. Ensimmäisellä jaksolla kotijoukkue joutui rikkomaan vierailijoita siihen malliin, että jo seitsemän minuutin kohdalla virheitä oli kolme, ennen kuin vierailijat joutuivat rikkomaan Monkuloita ensimmäistä kertaa.

Ottelun avausmaali tulikin sitten kuin salama kirkkaalta taivaalta, kun Sami Harjupatanan pitkä maaliheitto löysi vastustajan maalialueen rajoilta Jarkko Ojalan. Ojala nikkasi pallon päällään vastustajan takanurkkaan ja sai samalla kotiyleisön raikuviin tuuletuksiin, siirtäen kotijoukkueen 1-0 johtoasemaan.


Kaksi minuuttia maalin jälkeen pelikellon näyttäessä 14 minuuttia, joutui Khupeh Do katselemaan suoraa punaista korttia kaadettuaan läpiajoon ampaisseen vastustajan nurin. Tämän johdosta kotijoukkue joutui kahden minuutin ajaksi alivoimalle, jonka se kuitenkin selvitti takaiskuitta. Punaisen seurauksena Khupe joutuu seuraamaan seuraavan ottelun katsomon puolelta. Ensimmäisen jakson ainoat tilastomerkinnät tämän jälkeen nähtin rikkeiden muodossa, mutta rikkomuksia ei tullut viittä enempää eikä palloa asetettu 10 metrin pisteelle.


Toinen jakso jatkui tasaisissa merkeissä. Pallo ei suostunut uppoamaan maalin perukoille, vaan löysi ennemmin tiensä maalikehikkoihin. Mutta sitten jysähti, kun Tuomas Puronaho tarjoili Jussi Mikkolalle namupaikan, josta Mikkola ei tapaa erehtyä eikä erehtynyt tänäänkään. Pallo verkkoihin ja Monkulat 2-0 johtoon, kun peliä oli pelattu 27 minuuttia.

Toisella puoliskolla vierasjoukkue keräsi rikkeitä tiuhaan tahtiin ja virhemäärä näytti jo viittä virhettä, kun peliä oli jäljellä vielä kymmenen minuuttia. Kuudetta virhettä ei kuitenkaan ottelussa tullut kummallekkaan joukkueelle. Ottelun 33 minuutilla vierailijat saivat aukaistua maalisarakkeensa, kun pallo painui maalin perukoille uhrautuneen puolustuksen ja maalissa loistaneen Harjupatanan selän taakse. Maalinteossa onnistui Topias Wiena.


Vierailijoiden juhla jäi kuitenkin lyhyt aikaiseksi. Seuraavassa tilanteessa Ojala haistoi vastustajan maalivahdin lyhyen maaliheiton ja ehti paikalle kuin petolintu haaskalle ja ujutti pallon maaliin siirtäen kotijoukkueen jälleen kahden maalin johtoon. Toisaalta vierailijat eivät antaneet kotijoukkueelle aikaa riemuita kahden maalin johdosta kahta minuuttia pidempään, kun pallo löysi tiensä erikoistilanteen jäljiltä Monkuloiden maaliin ja tilanne oli 3-2. Maalintekijänä kunnostautui Olli Alakärppä. Tämä jäikin lopputulokseksi ja Tornioon matkataan ensi viikon lauantaina erittäin jännittävistä asemista.


Pelin parhaina palkittiin molemmista joukkuista maalivahdit, kotijoukueen osalta Sami Harjupatana ja vierailijoilta Ville Taramaa.

Ottelu oli erittäin tasaista ja reilua vääntämistä, joka sopi hyvin ottelun arvolle. Monkuloiden maalin voitto tarkoittaa sitä, että seuraavan pelin päättyessä tasan menee Monkulat jatkoon, eli ToPV tarvitsee voiton seuraavassa kohtaamisessa.


Spekuloidaan vielä vähän tätä tulevaa kamppailua. Mikäli Monkulat häviää Torniossa 1-0 tai 2-1, niin näillä tuloksilla TopV nousee, koska heillä on enemmän vierasmaaleja. Mikäli ottelu päättyy 3-2 tulokseen, niin mennään joko jatkoajalle tai rankkareihin, tämä pitää vielä tarkistaa ennen seuraavaa ottelua. Mikäli Monkulat häviää yhdellä maalilla, mutta onnistuu tekemään enemmän maaleja kuin kaksi, niin Monkulat nousee vierasmaalisäännön turvin. ToPV voittaessa ottelun kahdella maalilla, niin se tulee nousemaan. Voitolla Monkulat on varmasti jatkossa, kuten myös tasapelillä.

Monkulat kiittää kotiyleisöä kaudesta ja toivookin, että vierasreissulla kannustus jatkuu, sillä mikään ei ole vielä ratkennut. Elämme jännittäviä aikoja!

TÄSTÄ PÄÄSET ILMOITTAUTUMAAN TORNION FANIBUSSIIN !

Ei liveseurantaa


   

   

   

   
Tilastot
3 - 2
(1-0)
ToPV
12' Maali Ojala Jarkko

27' Maali Mikkola Jussi

33' Maali Ojala Jarkko
Lisää uutisia
Jalkapallo
«  Kesäkuu   »
Kategoriat