24
MAA
12.30
FC Monkulat, Futsal Ykkönen

ToPV - KP-V   

Putaan liikuntahalli, Tornio

Monkulat nousee takaisin Ykköseen!

ToPV - Monkulat 2-10 (0-6)

Viime lauantaina Monkuloilla oli edessään kauden tärkein peli, kun karsintasarjan toinen osaottelu pelattiin Torniossa Putaan liikuntahallilla. Ensimmäinen osaottelu oli päättynyt Monkuloiden tiukkaan 3-2 voittoon, joten tämän ottelun lähtökohdat olivat erittäin jännittävät.


Torstain harjoituksissa oli harjoiteltu varsinkin target-pelaamista ja siihen liittyen saatiin tähän otteluun takaisin lasaretti-osastolta väkivahva kärkimies Bright Ihionu. Ima piti pilkkanaan vastustajan pohjapelaajia vaihdosta toiseen ja siinä sivussa teki ottelussa huimat viisi maalia. Lisäksi mies teki loistavaa työtä maalinedustalla Juho Koivukankaan avausmaalissa.


Ottelu oli käytännössä ohi jo ensimmäisen 20-minuuttisen jälkeen Monkuloiden johtaessa jo 0-6. Kotijoukkue ToPV kun olisi pitänyt voittaa ottelun vähintään kahdella maalilla. Torniolaiset lähtivätkin toisella jaksolla nopeasti hakemaan tulosta ilman maalivahtia.

Monkulat kuitenkin puolusti läpi ottelun mallikkaasti, eikä kotijoukkue päässyt juurikaan vaarallisille maalintekopaikoille. Sen sijaan Monkulat rankaisi isäntiä muutamaan kertaan katkaisemalla torniolaisten pallonhallinnan ja kuljettamalla peliväline tyhjään maaliin.


Ensimmäisellä jaksolla maalipuiden välissä ollut Sami Harjupatana sekä toisen jakson torjunut Janne Björkgren estivät torjunnoillaan isäntien maalintekoyritykset. Harmittavasti kotijoukkue sai rikottua maalivahtien pitämän nollan ja iskettyä yhden kavennusmaalin, jonka lisäksi Monkuloiden Sami Finnilä teki kauden ensimmäisen maalinsa, tosin väärään päähän.


Tornioon mukaan lähteneet n. 30 fania pitivät mahtavasti ääntä katsomossa ja kannustivat Monkulat takaisin Futsal Ykköseen. Ottelun livestreamia oli seurannut myös runsaslukuinen Monkula-lauma ja oli sen seuraamiseen uhrattu aikaa jopa Kanarian lämmössä! Laadukkaasta streamista kiitos Meri-Lapin Urheilulle!

VIDEOKOOSTE OTTELUSTA

Ottelu siis päättyi Monkuloiden 2-10 voittoon. Maalin makuun lauantaina pääsivät Bright Ihionu x5, Jarkko Ojala x2, Jussi Mikkola, Rauli Lassila sekä Juho Koivukangas.


Kausi Kakkosessa oli onnistunut, kun jo vuosi sitten asetettu tavoite noususta takaisin Ykköseen toteutui. Tähän paikkaan vielä suuret kiitokset kotijoukoille taustajoukoille ja yhteistyökumppaneille.

Erityiskiitokset kaikille teille, jotka olette kannustaneet Monkuloita sekä koti- että vierasotteluissa! Hattu päästä ja nähdään Ykkösessä!

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)