8
JOU
19.00
FC Monkulat, Miesten Futsal-Ykkönen

SC Riverball - KP-V Monkulat   4 - 4

Joensuu, Urheilutalo

Monkulat ja SC Riverball päätyivät pistejakoon


Monkulat matkasivat lauantaina hiukan oudompaan ilmansuuntaan, kun vierasrreissu kuljetti Monkula- lauman Joensuuhun, jossa peliä isännöi SC Riverball. Vastakkain olivat siis sarjan häntäpäässä majaileva kotijoukkue ja sarjan kärkipäätä kiusaava vierasjoukkue.

Ottelu lähti käyntiin väkevästi kotijoukkueen osalta, kun jo ensimmäisellä minuutilla kotijoukkueen Pessi Suonpää pääsi livahtamaan puolustuslinjan taakse ja ohjasi pallon ohi Janne Björkgrenin. Tästä takaiskusta oltiin hädin tuskin toivuttu, kun Dimitri Klimov hassutti puolustajia ja siirsi kotijoukkueen jo 2-0 johtoon.

Tämän jälkeen Monkulat alkoivat jo pikkuhiljalleen heräilemään tähän otteluun. Kavennusmaalia saattiin tosin odottaa tovi, ennen kuin Santtu Lehto päätti väkevän nousunsa maaliin, Niko Korhosen syötöstä.

Tasoitusmaalia haettiin jo ensimmäisen jakson aikana, mutta kuinkas kävikään. Kotijoukkueen pelaaja liukui Björkgrenin syliin ja kaikki odottivat selkeää vapaapotkua. Tuomarit olivat erimieltä ja kotijoukkueen Oskari Hirvonen laukoi pallon tyhjään verkkoon samaan aikaan, kun Björkgren oli keräilemässä itseään kasaan. Hyvin kyseenalainen tilanne.

Toinen jakso olikin vierailijoiden selkeää hallintaa, mutta palloa ei saatu maaliin ennen kuin Niko Korhonen sieppasi pallon itselleen omalla puoliskolla ja rynni läpiajoon ja mitä voikaan odottaa, kun Monkuloiden kokeneen kaartin pelaaja on yksinläpi? No, kylmänviileää viimeistelyä tietenkin, pienellä tsipillä pallo takanurkkaan ja

Monkulat aloitti ansaitun takaa-ajoonsa ja peli oli 3-2. Kolme minuuttia ennen pelin loppua Juho Koivukangas syötti Olli Piilille, joka pyörähti tanssilattioiden bravuurikäännöksellään itsensä vapaaksi ja ujutti pallon maaliin.

Tämän jälkeen odotettiin jo kovasti Monkuloiden johto-osumaa, mutta sitäpä ei tullutkaan, vaan aivan yllättäen lähes ensimmäisestä toisen jakson maalipaikastaan iski Riverballin Ville Homanen. Tilanne 4-3 ja peliä jäljellä enää pari minuuttia.

Monkulat otti aikalisän ja päätti tasoittaa pelin vielä ylivoimapelin avulla. Aikalisällä päätettiin, että käytetään palloa aluksi kaikilla omilla pelaajilla ja isketään se sitten reppuun ja näin tehtiin. Viidellä syötöllä pallo olikin nopeasti aikalisän jälkeen kotijoukkueen maalissa Olli Piilin toisella osumalla. Koivukangas saalisti tästä maalista syöttöpisteen.

Pitkä vierasreissu ei tällä kertaa tuottanut kuin yhden pisteen, mutta tappiotta on hyvä lähteä seuraavaan kotipeliin, joka pelataan niin ikään sarjanousijaa vastaan, kun lauantaina Kaustiselle saapuu EBK/FS Espoosta.

Tämän jälkeen ollaankin kohdattu jo kaikki joukkueet. Niin sanotut yllätyspisteet onkin ensimmäisten kohtaamisten jälkeen napattu ja yllätysmomentti pienenee, jonka johdosta pisteetkin ovat joka joukkueella tiukemmassa. Nähtäväksi jääkin mitkä joukkueet pystyvät pitämään tasonsa myös toisella kohtaamiskierroksella.

Maalikooste ottelusta


Tilastot
SC Riverball

4 - 4

(3-1)
1'MaaliSuonpää Pessi
4'MaaliKlimov Dimitri
13'MaaliLehto Santtu
19'MaaliHirvonen Oskari
31'MaaliNikoKorhonen Sonni
37'MaaliPiili Olli
38'MaaliPiili Olli
38'MaaliHomanen Ville

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)