Tarmo tyly vastus P12 pojille kotikentällä
Julkaistu: 26.06.2020 00.00

Tarmo tyly vastus P12 pojille kotikentällä

Helteiseen +32 asteiseen torstai-iltaan saapui vastustaja P12 pojille Kälviältä. Viime kesän näyttöjen perusteella tiedettiin vastustajan olevan kova. Peliin lähdettiin 13 pelaajan voimin, yhdellä vaihtomiehellä enemmän kuin yleensä.

Pelin aloitusmaali tuli harmillisesti vastustajalle vapaapotkusta. Vastustajan maali-iloittelu jatkui koko ensimmäisen puoliajan ja puoliajalle lähdettiin vastustajan johtaessa 4-0. Toisessa erässä saatiin ihan mukavasti maalipaikkoja aikaiseksi kotijoukkueenkin puolelta. Harmillisesti pallot kilahtelivat tolppiin ja ylärimaan. Vastustaja ampui sisään myös kaksi seuraavaa maalia. Sitten oli kuitenkin kotijoukkueen vuoro, kun Onni Timonen pisti pallon 62 peliminuutin kohdalla maaliin Oliver Nisulan hienosta syötöstä. Vastustaja pääsi rankaisemaan vielä 57 ja 59 peliminuutin kohdalla ja pelin loppulukemiksi tuli 8-1.

Pelin loppulukemat eivät kerro koko totuutta pelistä. Paikoitellen peli oli hyvinkin tasaista ja kotijoukkuekin sai paljon maalipaikkoja aikaan. Tällä kertaa vastustajalle annettiin kuitenkin liikaa tilaa, varsinkin omalla puolustusalueella ja vastustaja käytti maalipaikat hyvin hyödykseen.

Illan pelissä Elmeri Kangas teki hyvää työtä ja tärkeitä pallon riistoja eri kenttäpaikoilla. 09 joukkueesta vahvistuksena ollut Juuso Pulkkinen jaksoi liikkua ja tehdä töitä kentällä aktiivisesti kuumasta kelistä huolimatta. Tähän väliin tuleva pidempi pelitauko tekee varmasti koko joukkueelle hyvää ja saadaan keskittyä pelikuvioiden hiomiseen ja voimien keräämiseen. Seuraavan kerran P12 joukkue tositoimissa 23.7 Kruunupyyssä ja kotikentällä seuraavan kerran 6.8 klo 19.

Seuran uusimmat

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)