6
TAM
14.00
FC Monkulat, Kakkonen

KP-V Monkulat - IK Myran  

Urheilutalo, Kaustinen

Vuosi alkoi Monkuloilta mallikkaasti


Kahden tappiollisen ottelun jälkeen Monkulat palasi voittokantaan kukistamalla rakkaan paikallisvastustajansa IK Myranin lukemin 12-4 (7-2).

Ottelu alkoi tasaisissa merkeissä ja maaleja tehtiin vuorotahtiin Monkuloiden ollessa johdossa kahteen kertaan, ennen kuin IK Myran tippui kyydistä.


Kahdessa ensimmäisessä maalissa Jarkko Ojala ja Niko Åby tarjoilivat vuorollaan toisilleen maalipaikat ja molemmat pääsivät heiluttelemaan verkkoja.

IK Myranin selkäranka nitkahti ensimmäisen kerran, kun ensimmäisen jakson maalissa pelannut Sami Harjupatana heitti korkean pallon vastustajan maalivahdin edessä olleelle Tuomas Puronaholle, joka ohjasi pallon verkkoihin päällään ja aloitti Monkuloiden karkumatkan.


Hetkeä myöhemmin Jarkko pääsi liukumaan pallon toistamiseen maaliin Matias Parpalan esityöstä. Ja kun vauhtiin päästiin niin Niko Åby teki myös toisen maalinsa 10 metrin rangaistuspotkusta ja tilanne oli hetkessä jo 5-2.

Tämä ei kuitenkaan vielä Monkuloille riittänyt vaan päivän tehoduo Ojala-Åby teki tuhojaan, kun Nikon syötöstä Jarkko latasi pallon maalinperukoille. Jussi Mikkola tarjoili vielä Juho Koivukankaalle maalipaikan takatolpalle, jonne tuulennopea Juho viuhahti vauhdilla ja siirsi pallon maaliin.

Puoliajalle siirryttiin siis kotijoukkueen 7-2 johtoasemassa.


Toisella puoliajalla jatkettiin siitä mihin jäätiin, kun Niko Korhonen käännähti puolustajan edessä kuin balleriina konsanaan ja sijoitti pallon maaliin Juhon syötöstä. Liekö tästä pyörähdyksestä mallia ottaneena vierasjoukkueen Sebastian Åström teki toisessa päässä samanlaisen käännähdyksen ja teki samalla pelin kolmannen maalinsa.

Tämä ei kuitenkaan lannistanut kotijoukkuetta, vaan sivurajakuvion päätteeksi Jarkko teki päivän neljännen maalinsa Santtu Lehdon syötöstä.


Kymmenennen Monkula-maalin sai tlilleen Jarno Koskinen, joka pyörähti pallon kanssa kuin liukuovi alennusmyyntien alkaessa ja sijoitti pallon maaliin ja Juho sai tililleen päivän toisen syöttöpisteensä. Jarno villiintyi maalista sen verran, että kenkä lähti ”vahingossa” jalasta ja Jarno kävi ”naulaamassa” sen seinälle, liekö merkkinä siitä, että uusia kenkiä pitäisi lähteä ostamaan...


IK Myran pääsi vielä kertaalleen yllättämään Monkulat, kun toisen puoliajan maalissa pelannut Janne Björkgren joutui poimimaan pallon selkänsä takaa toistamiseen.

Kotijoukkue onnistui vielä tekemään kaksi maalia, joista toisessa Santtu osoitti hienoa joukkuepelaamista ja epäitsekkyyttä, kun hän ”päätti” vielä maaliviivalta antaa Rauli Lassilan tulla tekemään päivän ensimmäisensä. Epäitsekkyys palkittiin kuitenkin hetken päästä, kun Santtu pääsi itsekkin merkkauttamaan nimensä maalintekijöiden joukkoon Jarkon syötöstä.

Näin ollen kotijoukkueelle selkeä 12-4 kotivoitto.


Pelit jatkuvat torstaina tärkeällä ottelulla Vaasassa, kun Monkulat matkaavat aina hankalaan vieraspelipaikkaan Vaasan Ammattioppistolle, jossa vastaan asettuu FC Sport-j.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)