18
HEL
16.00
FC Monkulat, Kakkonen

LaPo - KP-V Monkulat   

Urheilutalo, Lapua

Monkulat jatkaa tappiosta huolimatta nousukarsintoihin

LaPo - KP-V Monkulat 8-5 (3-4)

Monkulat kävi pyörähtämässä Lapualla kauden viimeisessa sarjaottelussaan. Vastassa oli Ponnistus, joka haki aikasemmin Kaustiselta täydet kolme pistettä. Tämän päivän peli muistuttikin paljon edellistä kohtaamista, sillä kaikki pisteet nappasi Ponnistus, kun reilusta johtoasemasta saatiin vielä sössittyä peli selväksi tappioksi. Kuten Kaustisella myös Lapualla etenkin Ponnistuksen ylivoimapelaaminen oli Monkuloille ylitsepääsemätöntä.


Ottelu alkoi Monkuloiden osalta mallikkaasti, sillä parhaillaan vierailijat olivat jo 4-1 johdossa. Maaliseppoina ensimmäisellä puoliajalla hääräsivät Ihionu Bright kahteen otteeseen sekä Aki Sipilä ja Khupeh Do kertaalleen.

Kotijoukkueen tehohetki ajoittui kuitenkin ensimmäisen jakson viimeiselle minuutiille, jolloin he onnistuivat kahteen otteeseen ja peli olikin jo hetkessä 3-4 ja kotijoukkue sai niin sanotut pukukoppimaalit aivan jakson loppuun.


Monkulat karkasivat vielä kertaalleen kahden maalin johtoasemaan Jussi Mikkolan toimesta, mutta sitten olikin kotijoukkueen vuoro saada peli haltuunsa. Kotijoukkue otti ylivoimapelinsä käyttöön noin kymmenen minuuttia ennen ottelun loppua ja onnistui kampeamaan itsensä tasoihin ja lopulta ohi.

Monkuloiden ylivoimapeli oli tänään valovuosia jäljessä kotijoukkueen vastaavaan verrattuna eikä osumia saatu sen aikana tehtyä, muuten kuin kotijoukkueen toimesta ja nekin tulivat valitettavasti juuri Monkuloiden tyhjään verkkoon.


Ottelu päättyi vaiherikkaiden vaiheiden jälkeen kotijoukkueen 8-5 voittoon. Näin ollen LaPo oli ainoa joukkue, jolta Monkulat ei saanut pistettäkään tämän kauden aikana. Kannustuksesta tai maalipaikoista se ei tosin tänäänkään jäänyt kiinni, sillä Monkuloilla olisi ollut paremmalla viimeistelyllä mahdollisuudet takoa taululle kaksinumeroiset lukemat ja huudattaa runsaslukuista faniryhmäänsä katsomossa.

Kerrottakoon vielä, että faniryhmä ei ollut asustukseltaan ihan niin yhteneväinen kuin Pohjois-Korean faniryhmä olympialaisissa, mutta ääntä siitä lähti ja tulee varmasti lähtemään karsintapeleissä sitäkin enemmän. Ponnistus viimeisteli tänään kliinisemmin kuin vierailijat ja ansaitsi voittonsa.


Tästä lähdetään kuitenkin hyvillä mielin karsintoihin, sillä kaksi vuotta sitten Monkulat lähtivät kaksiosaiseen karsintasarjaan Pohjois-Suomen Kakkosen voittajaa vastaan samanlaisista asemista, häviten silloinkin sarjan viimeisen ottelunsa. Ja kuten tiedätte, silloin karsinnat menivät nappiin. Pysykää siis kuulolla, karsintasarja alkaa mitä luultavammin 2-3 viikon kuluttua, kunhan saadaan vastustaja selville.


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)