25
MAR
18.00
FC Monkulat, Miesten Futsal-Ykkönen

PTU - KP-V Monkulat   

Porin Urheilutalo

PTU antoi Monkuloille kyytiä tennisnumeroin

Kaikki putket katkeavat aikanaan, vielä ei kuitenkaan ollut PTU:n tappion aika vaan porilaiset jatkavat sarjassa tappioitta. Monkuloiden kuuden ottelun tappioton putki taasen tyssäsi Porissa tylysti kotijoukkueen voittoon tennislukemin 6-1.

PTU oli odotetun vahva joukkue, ehkä jopa odotettua kovempikin, niin sivustakatsojan rooliin Monkulat tänään jäi. Jo ottelun alusta kotijoukkue oli aina muutaman askeleen edellä ja kun maalintekokin oli tänään kohdillaan, niin numerot ovat oikeutetut kotijoukkueen eduksi. Jo neljännen minuutin kohdalla kotijoukkue siirtyi maalin johtoon Toni Miettisen toimesta.


Jussi Mikkola kuittasi vielä tämän maalin tasoihin, mutta sitten olikin vuorossa porilaisten karuselli ja maaleja taottiin ensimmäisellä jaksolla kotijoukkueen toimesta näyttävästi vielä kolme kappaletta. Maaliverkkoja heiluttivat Joonas Meura, Miettinen ja Timo Laurila.

Monkulat yrittivät herätellä vielä peliä eloon maalivahdon vaihdolla, kun Janne Björkgren vaihdettiin puoliajalla Sami Harjupatanaan. Tänään puolustamisessa oli parannettavaa ja maalivahdit joutuivatkin paikkailemaan kenttäpelaajien nukahduksia turhan moneen otteeseen.

Mitään ei voi kuitenkaan ottaa pois kotijoukkueen väkivahvasta esityksestä, tuolla esityksellä sarjan kärkipaikka on tällä hetkellä oikealla joukkueella. Toisella jaksolla kotijoukkue kaunisteli numeroita vielä kahdella maalilla Tuomas Kallioisen ja tyhjään maaliin pommittaneen maalivahti Joni Kuusiston toimesta.


Tänään pisteet jäivät siis saamatta, mutta Monkulat lähtee parantamaan jo seuraavaan otteluun otteitaan, kun Kaustiselle saapuu viikon päästä lauantaina 1.12. Loiske. Tule siis Kaustisen urheilutalolle lauantaina 16.00 seuraamaan kumpi nappaa joulukalenterin ensimmäisestä luukusta mojovammat pisteet.


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)