9
MAA
13.00
FC Monkulat, Miesten Futsal-Ykkönen

EBK/FS - KP-V Monkulat   

Opinmäen liikuntahalli

Monkulat päätti kautensa tasapeliin Espoossa

Jo viikko sitten varmistunut sarjapaikka antoi leppoisan ja rennon alkuasetelman viimeiseen otteluun EBK/FS:ää vastaan. Molemmilla joukkueilla oli toki samat lähtökohdat eikä pelissä ollut panoksena kuin maine ja kunnia.


Ottelun alusta alkaen molemmat joukkieet tyytyivät puolustamaan omaa maaliaan ilman sen suurempaa prässäysintoa. Etenkin EBK:n selkeä ykköskenttä sai Monkulat puolustamaan tiiviisti oman maalinsa edustalle. Maaliahneeksi pelaajaksi tiedetty kotijoukkueen Antti Korhonen pääsi kuitenkin muutamaan otteeseen livahtamaan vartioinnistaan ja teki jo ensimmäisellä jaksolla kaksi maalia.

Monkulat eivät kuitenkaan myyneet nahkojaan, vaan onnistuivat myös kahteen otteeseen maalinteossa ensimmäisellä puoliajalla. Ensin Jussi Mikkola laukoi pelin 1-1 tasatilanteesern Olli Piilin syötöstä ja sitten Jarkko Ojala viimeisteli taukotilanteeksi 2-2 Santtu Lehdon esityöstä.


Rento fiilis näkyi vierasjoukkueen peli-ilmeessä eikä kauden viimeistä peliä toisaalta haluttu hävitäkkään. Monkulat siirtyikin tauolta tultaessa 3-2 johtoon huimaan kevätvireeseen nousseen Jarno Koskisen maalilla. Syöttäjänä maalissa toimi Ojala.

Kotijoukkueen pyöritys tuotti kuitenkin tulosta ja Korhonen viimeisteli kolmannen maalinsa ja sinetöi pistepörssin voittonsa. Tasatilanteessa ei ehditty olemaan kauan kun EBK iski jälleen ja siirty 4-3 johtoon Qerimi Gurin kaukolaukauksella.


Monkulat eivät kuitenkaan taipuneet vaan tasoittivat vielä kertaalleen Koskisen maalilla, johon syötön tarjosi Mikko Viiperi. Näin ollen peli päättyi tasan 4-4 ja molemmat joukkueet päättivät kautensa tappiotta, josta onkin mukava lähteä tulevaa kautta kohden.

Monkulat kiittävät kaudesta vastustajiaan, kannattajia ja yhteistyökumppaneitaan! Ilman teitä ei tämäkään kausi olisi onnistunut. Tästä on hyvä jatkaa kohti seuraavia kausia. Samalla onnittelut Tornioon, jossa pelataan ensi kaudella Futsal Liigassa!


Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)