14
SYY
19.30
FC Monkulat, Harjoitusottelu

KP-V - KPK  

Kaustisen urheilutalo

Vierailijat lopulta 2-3 voittoon

Kauhavan pojat haki Kaustiselta 2-3 voiton Monkuloiden kauden ensimmäisessä harjoitusottelussa.

KPK ei saanut otteluun maalivahtia, joten Monkuloiden maalivahdit, Sami ja Huntti, pelasivat vuorotellen myös vierailijoiden maalilla. Ottelun ensimmäinen puolisko oli tarkkaa ja tasaista vääntöä. Toisella 20-minuuttisella puolustuksen virheet aukasivat KPK:lle paikan siirtyä 0-1 johtoon. Jarkko Ojala toi Monkulat tasoihin vahvaa target-pelaamista esittäneen Bright Immanuelin esityöstä. Muutaman minuutin kuluttua "Ima" onnistui itse maalinteossa ja vei kotijoukkueen 2-1 johtoon.

40 minuutin jälkeen pelailtiin vielä juoksevalla ajalla 10 minuuttia, jonka aikana vierailijat tekivät kaksi komeaa vastahyökkäymaalia ja voitto näin Kauhavalle.

Tämä oli hyvä harjoitus, jossa tuli selvästi esille pelin osa-alueita, joita lähdetään jatkossa parantamaan treenien kautta.

Monkula-kokoonpano:

  1. Sami Harjupatana, Janne Björkgren, Jussi Mikkola, Rauli Lassila, Jarkko Ojala, Mikko Viiperi, Santtu Lehto, Bright Immanuel, Pontus Salonen, Jaakko Koivukangas

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)