8
TAM
14.00
KP-V ETU, Naisten Futsal Ykkönen

KP-V etu - KaDy  

Urheilutalo, Kaustinen

Etun viimeistely ontui

Pelin alku oli tunnustelevaa palloilua niin koti-, kuin vierasjoukkueeltakin. Jos futsalissa voi puhua pelkästä keskikentällä pelaamisesta, niin sitä se oli. Kumpaankaan päähän ei juuri vaarallisia vetoja sadellut.

7.minuutin pelin jälkeen Taru Paavola toimitti maalivahtivalmentaja Sami Harjupatanan neuvoa, ”palloa vain kohti maalia”, noudattaen pallon laidalta matalana kohti vastustajan maalivahtia, joka torjui pallon eteensä. Roosa Salosella oli helppo työ siirtää peliväline maaliviivan yli ja tilanteeksi 1-0.

Vain kaksi minuuttia myöhemmin vastustajat tulivat tasoihin. Vastustaja viimeisteli kotijoukkuetta paremmalla prosentilla ja onnistui vielä kaksi kertaa ennen katkoa ja tauolle lähettiin vastustajan 1-3 johdossa.


Toiselle puoliskolle valmentaja Juho Koivukangas painotti omilleen ylempää prässäämistä ja vetoihin tarkkuutta. Prässäämistä nostettiin ja tilanteita saatiin edelleen luotua vastustajan maalille, mutta laukaukset suuntautuivat vieläkin taivaisiin tai liikaa kohti maalivahtia.

Toista puoliaikaa oli pelattu 7 minuuttia, kun vastustaja syötti kulmapotkusta pallon suoraan Alina Skogin jalkaan. Alina ampaisi hyökkäykseen ohittaen näyttävästi keskialueella vastaan rynnänneen vastustajan. Toiselta laidalta mukaan nousi Taru ja hyökkäys kahdella nollaa vastaan. Alinan tyylikäs syöttö maalivahdin ohi takatolpalle juosseelle Tarulle, jolla oli helppo työ laittaa pallo suoraan verkkoihin. Vain hetkeä myöhemmin vastustaja pelasi palloa kädellään omalla rangaistusalueella pilkun arvoisesti. Pallo kuuteen metriin. Pallon taakse Julia Känsäkoski. Muutaman askeleen vauhti, oikean jalan viritys ja pallo vastustamattomasti verkon perukoille. Tilanne tasan 3-3.


Peli jatkui vauhdikkaana. Kotijoukkueen hienon tasoihin nousun jälkeen pallo kaivettiin valitettavasti seuraavaksi taas omasta verkosta. Hieman kyseenalaiseksi maalin hyväksymisen tekee vastustajan pelaajan ”maalivahdin jalkojen sidonta-leikin” harjoittaminen kotijoukkueen maalivahdin kanssa, toisen pelaajan laittaessa pallon rauhassa maaliin. Tuomareiden hyväksymä maali kuitenkin. Peli 3-4. Peli jatkui, eikä kotijoukkue todellakaan aikonut luovuttaa. Vastustajan maalivahti pelasi hyvän pelin ja kotijoukkueen viimeistely ei ollut parhaimmillaan. Palloa ei enää saatu maaliin edes runnomalla. Vastustaja teki tyhjiin vielä loppulukemiksi 3-6. Otteluisäntä Kaustisen Turkisrehu Oy palkitsi kotijoukkueen parhaana Roosa salosen.


Etun syöttelypeli kulki ihan hyvin, mutta viimeistely ontui pahemman kerran. Seuraava mahdollisuus parantaa viimeistelyprosenttia on tulevana viikonloppuna, kun joukkue matkaa Sastamalaan FC Vapsin vieraaksi sunnuntaina. Joukkueiden edellinen kohtaaminen päättyi Kaustisella kotijoukueen 4-3 voittolukemiin. Odotettavissa on siis tiukka kamppailu.



Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)