Ari Heikkiniemelle SM-pronssia
Julkaistu: 12.06.2016 00.00

Ari Heikkiniemelle SM-pronssia

Ari Heikkiniemi jatkoi hyvää kisamenestystä kansallisessa trapissa, ja otti edellisviikonlopun Pohjanmaan yleisen sarjan aluemestaruuden lisäksi nyt SM -pronssia sarjassa Y50.

Kilpailu muodostui lopulta äärimmäisen tiukaksi mitalisijojen osalta, sillä kilpailun voitti Timo Nissilä, RMY, tuloksella 92, hopeaa otti Sauli Turpeinen ESF, tuloksella 91 ja Ari Heikkiniemi KP-V pronssia tuloksella 90, eli vain yksi kiekko erotti mitalistit toisistaan. Mitalikolmikon takana eivät haastajat päässeet kovin lähelle, sillä kolmannen ja neljännen sijan eroa oli jo 4 kiekkoa.

KP-V:n muuta edustajat Y50 sarjassa olivat Reijo Luomala 34. , ja Tuija Niiranen joka ensimmäisessä SM kilpailussaan sijoittui miesten joukossa hienosti sijalle 32. Y60 -sarjassa KP-V:n Risto Paavolan loppusijoitus oli 13. Joukkuekilpailussa KP-V:n joukkue (Heikkiniemi, Luomala, Paavola) sijoittui kahdeksanneksi.

Kansallisen Trapin SM-kilpailut jatkuvat tänään sunnuntaina nuorten, naisten ja liikuntavammaisten sarjoilla. KP-V:n edustajista tänään ovat vuorossa: Merja Ahola(N), Jutta Kero(N), Tuija Niiranen(N), Lotta Seppinen(N), Mervi Sillanpää(N), Kim Vapola(Y15), Timo Vapola(LV1) ja Juha Myllymäki(LV2).


Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)