Voimaharjoittelua seiskaluokkalaisille!
SeuraJulkaistu: 24.09.2019 00.00

Voimaharjoittelua seiskaluokkalaisille!

Lokakuun alussa alkaa 7. ja 8. luokan oppilaille suunnattu voimaharjoittelukerho. Kerho toteutetaan yhdessä koulun ja KP-V:n toimesta, ohjaajana toimii Jarno Lyytikäinen. Ensimmäinen kerhotunti tiistaina 1.10 urheilutalolla, jossa ryhmän käytettävissä on juoksusuora ja peilisali. Kerho kokoontuu syyskaudella kuusi kertaa. Ryhmän jatko ratkaistaan käytössä olevien ohjaus- ja määräraharesurssien sekä osallistujien perusteella myöhemmin.

Ryhmään saavat tulla kaikki 2005 ja 2006 syntyneet voimaharjoittelusta kiinnostuneet tytöt ja pojat. Tavoitteena on opettaa osallistujille voimaharjoittelua niin, että he voivat jatkossa tehdä voimaharjottelua myös itsenäisesti. Alkuun harjoitteet tehdään omalla kehon painolla, mutta myöhemmin he saavat tekniikkaopetusta myös painoilla harjoittelusta. Koska kerho alkaa heti koulun jälkeen eivätkä kauempana asuvat ehdi käydä kotonaan ennen voimailua, järjestetään osallistuville välipala KP-V:n toimesta urheilutalolla ennen kerhotuntia.

Seuran uusimmat

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)