21
HEL
16.00
KP-V etu, Naisten Futsal-Liiga

MuSaFutsal - KP-V KP-V   

Porin Urheilutalo

Tuplaviikonloppu päättyi tukkapöllyyn

KP-V:n tuplaviikonloppu jatkui sunnuntaina sarjakakkosen MuSaFutsalin vieraana. Läpi kauden erinomaisesti esiintyneen porilaiset olivat ottelun alusta saakka pelin päällä, ja tulostaulun numerot ottelun jälkeen kertoivat karua kieltä.

Kaustislaiset näyttivät aavistuksen väsyneiltä edellispäivän pelin jäljiltä. Paras terä jaloista saattoikin jäädä Espooseen.

KP-V oli ottelun alusta saakka vaikeuksissa oman avauspelaamisensa kanssa, mutta hyvä joukkuepuolustus ja maalivahti Teresa Delia pitivät vierasjoukkuetta pystyssä vaikean alun aikana.

Ottelun avausmaali olikin kotijoukkueen käsialaa. MuSan ensimmäisen maalin jälkeen meno olikin kaustislaisten kannalta kylmää.

Kaustislaiset satunnaisia nopeita vastahyökkäyksiä, mitkä olivatkin vaarallisia, mutta ne konkretisoituivat ottelussa maalin muodossa valitettavasti yhteensä vain kaksi kertaa.

Porilaiset iskivät nopeasti KP-V-pelaajan saatua pallon, mikä tuotti vaikeuksia vierailijoille.

MuSan johtaessa ottelua numeroin 6–0 nähtiin vierailijoiden ensimmäinen täysosuma. Sekavan pallontavoittelutilanteen päätteeksi Jenny Le sai pallon, syötti sen maalille unohtuneelle Ann Svartsjölle, joka viimeisteli varmasti pinkkipaitojen illan ensimmäisen maalin.

KP-V iski toisen maalinsa ensimmäisen puoliajan toiseksi viimeisellä peliminuutilla. Vera Mattila pääsi koittamaan onneansa kymmenestä metristä MuSa-pelaajien ahkeran rikkomisen seurauksena. Mattila ei erehtynyt, vaan tälläsi vierailijoiden toisen maalin maalivahdin käsien kautta verkon perukoille.

Ensimmäinen puoliaika päättyi lukemin 8–2.

Toisella puoliajalla KP-V ei muutamasta terävästä vastahyökkäyksestä huolimatta onnistunut kasvattamaan maalitiliään. MuSaFutsal puolestaan takoi vielä kuusi maalia, ja näin ollen ottelun loppulukemat kirjattiin muotoon 14–2.

KP-V:n pelaajista edukseen esiintyi Le, joka oli kuin nopeatempoisessa ja taitavassa ottelussa kuin kala vedessä. Vikkeläkinttuinen Le antoi KP-V:n avausmaaliin komean syötön.

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista