KP-V:n menestys jatkui Kansallisen Trapin SM kisojen toisena kilpailupäivänä
Julkaistu: 12.06.2016 00.00

KP-V:n menestys jatkui Kansallisen Trapin SM kisojen toisena kilpailupäivänä

Kaustisen Pohjan-Veikkojen naisjoukkue Merja Ahola, Jutta Kero, Lotta Seppinen otti historiallisen SM-pronssin sunnuntaina Hyvinkäällä jatkuneissa kansallisen trapin SM -kisoissa. Perinteisesti naisten joukkuekisaa ovat hallinneet eteläsuomen suurseurojen joukkueet. Tälläkin kertaa KP-V:n naiset joutuivat vielä tunnustamaan sekä Orimattilan Seudun Urheiluampujien että Pohjois-Hämeen ampujien joukkueet paremmakseen, mutta taakse jäivät mm SSG:n, MKMS:n sekä HyMA:n joukkueet, eikä Pohjois-Hämekään kaukana enää ollut. Vain kaksi kiekko erotti hopea- ja pronssijoukkueet toisistaan.

Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa KP-V:n edustajista parhaiten menestyi neljänneksi sijoittunut Lotta Seppinen, joka pronssiottelussa joutui taipumaan OSU:n kokeneelle Marja Maunulalle, eli henkilökohtainenkin mitali oli Lotalla lähellä. Naisten henkilökohtaisessa kilpailussa lisäksi Merja Ahola oli 7. Tuija Niiranen 20. Jutta Kero 21. ja Mervi Sillanpää 31.

LV2 sarjassa Suomen Mestari on jälleen KP-V:n Juha Myllymäki. Juha vei haastavissa oloissa mestaruuden tuloksella 58.

LV1 sarjassa KP-V:lle tuli vielä yksi SM -mitali, kun Timo Vapola ampui itsensä SM -pronssille. Tiedä sitten kummalla Timolle oli suurempi merkitys, SM -pronssilla vaiko Kimin "päänahalla", sillä tällä kertaa isä oli poikaa parempi sekä tuloksellisesti että sijoituksellisesti Kimin sijoittuessa Y15 sarjassa sijalle 13.

Kokonaisuutena Naisten sekä Ikäkausi ja LV sarjojen SM kisaviikonloppu oli KP-V:lle varsin menestyksekäs. Saaliina yksi henkilökohtainen SM-kulta ja kaksi henkilökohtaista SM-pronssia, sekä joukkue SM-pronssi.

TV

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)