Kaustisen Pohjan-Veikkoja edustava Juha Myllymäki oli avauspäivän eli lauantain 75 kiekon jälkeen seitsemäntenä, mutta selvitti sunnuntaina tiensä kuuden parhaan finaaliin rikottuaan peruskilpailussa 100 kiekkoa (20+19+19+21+21). Isäntämaan Scottie Brydon teki uuden maailmanennätyksen, kun hän ampui tuloksen 113.
– Peruskisani kulki väkinäisesti, sillä joka osumasta piti vääntää. Niinhän siinä sitten kävi, että nippanappa selvisin kuudentena finaaliin. Se oli kuitenkin toiseksi paras tulokseni, Myllymäki sanoi ja kehui Pekka Maunulaa, jonka valmennuksessa kehitys on ollut ”hurjaa”. Vaikka peruskilpailun tulos 100 kiekkoa on toiseksi paras peruskilpailun tulos niin tulokseni tuntui jo pieneltä pettymykseltä.
Myllymäki ja Italian Oreste Lai ampuivat finaalissa tuloksen 34/50, joten maailmanmestaruus ratkaistiin shoot offissa eli uusinnassa. Kultamitali ojennettiin italialaiselle ja hopeamitali suomalaiselle, kun uusinta päättyi tulokseen 1-0.
– Finaali sujui kohtuullisesti ja oli rennompaa tekemistä kuin peruskisassa. Ase liikkui ja valmennus antoi pikku vinkkejä. Niin päästiin tilanteeseen, jossa Lain kanssa oltiin tasatuloksessa. Hän vei lopulta uusinnan. Nälkää siis jäi, Myllymäki sanoi ja kehui Suomen joukkuetta, jossa kaikki tsemppaavat toisiaan.
Lisää Juhan kuulumisia kisasta ja matkasta kun Juha on kotiutunut ...
12.08.2020 00.00 | Kim Vapolalle SM-Pronssia |
01.08.2020 00.00 | Kansallisen Trapin Am-kisat |
30.07.2020 00.00 | Myllymäelle kova SE tulos Siilinjärven SM kisoissa |
30.07.2020 00.00 | Ann-Helen Fromille SM pronssia Ylistarossa |
28.06.2020 00.00 | Automaatti Trapin Am-kisat Kaustisella |
13.10.2019 00.00 | Juha Myllymäelle MM-hopeaa Sydneyssä |