KP-V P07 ylsi Comets Cupissa hienosti toiseksi
Julkaistu: 23.08.2021 12.38

KP-V P07 ylsi Comets Cupissa hienosti toiseksi

KP-V:n poikajoukkue jatkoi sunnuntaina jatkopelejä Comets Cupissa Jyväskylässä.


Aamu alkoi aurinkoisena ja pojat virkeinä hyvin nukutun yön jäljiltä. Huoltojoukot olivat illan ja yön aikana miettineet uusia kuvioita päivän ensimmäisen vastustajan GBK:n nujertamiseksi, mutta valmennusjohto, Teijo Kivelä ja Petri Jylhä, vähät välitti ohjeista. Hyvä niin, koska lauantaina käytetty pelitapa oli oivaksi todettu ratkaisu. Ottelusta oli odotettavissa tasainen juoksukilpailu, kun molemmissa tiimeissä oli kovakuntoisia ja vikkeliä juoksijoita, jalkoja vatsanaluset täynnä. Maalinteon aloitti KP-V, vapaapotkun jälkitilanteesta syntyi lukemat 1-0 Riko-Matti Jylhän tekemänä. Vain muutama hetki tämän jälkeen GBK kuitenkin tasoitti kulmapotkun jälkitilanteesta. 5 minuuttia tasoituksen jälkeen Atte Salmisen keskialueelta vetämä laukaisu maalia kohden yllätti GBK:n maalivahdin ja tilanne muuttui kahteen yhteen. Tässä tilanteessa mentiin tauolle. Toisella jaksolla sadekuuro tuli häiritsemään GBK:n valtavaa rynnistystä yrittäessään tasoittaa ottelua. Tästä johtuen GBK:n oli pakko avata vähän puolustusta ja Riksu pääsi toistamiseen maalivahdin kanssa kasvotusten ja hallittu ohitus vei Kaustisen niukkaan, mutta ansaittuun voittoon lukemin 3-1. Tämän ottelun loppuvihellys merkitsi illan finaaliotteluun valmistautumisen alkaneeksi.

Väliaika vietettiin syöden ja kauppakeskuksia kiertäen ja samalla myös vähän kiekkoja nakellen. Sellaista mukavaa yhdessäoloa ja joukkuehenkeä uhkuen, jota tästä sakista löytyy rutkasti, ovathan he jo vuosikausia yhdessä tiiviisti toimineet, tavalla tai toisella…

Finaaliin vastaan asettui sitten järjestävän seuran joukkue eli Komeetat. Tämän vuotisesta finaalista tuli täten viime vuoden uusinta, jolloin veimme turnausvoiton lukemin 1-0. Tätä ottelua Komeetat olivat varmasti myös toivoneet ja odottaneet koko kevään lisäämällä harjoittelumääriä tuntuvasti, ehkä. Ottelu alkoi Komeettojen vahvalla painostuksella ja jo 4 minuutin kohdalla kotijoukkue siirtyi 1-0 johtoon omiemme pienen merkkausvirheen tuloksena. Maalissa Peetu Puumala oli voimaton hienon sijoitusmaalin edessä. Komeettojen kova painostus jatkui ja 6 minuutin kohdalla tilanne muuttui 2-0. 14. pelatun minuutin kohdalla tilanne oli jo 3-0. Kovaa pelannut kotijoukkue ei kuitenkaan tuloksen perusteella ollut niin ylivoimainen kuin maalimäärät antoivat kuvan. Toisella jaksolla vastustaja alkoi pelaamaan aikaa ja lisäsi vielä yhdellä maalilla johtoaan lopputuloksen ollessa 4-0. Positiivista ottelussa oli kuitenkin, että poikiemme päät eivät missään vaiheessa painuneet alas vaan maalia suojeltiin ja toiseen päähän yritettiin kovalla intensiteetillä. Tietenkin poikia finaalin tappio harmitti, mutta kokonaisuudessa turnaus meni reilusti odotusten yläpuolelle!! Tästä on hyvä jatkaa piirisarjaa TUS yj-joukkueessa sekä tuottaa vielä monta iloista hetkeä tunnollisille fanikatsomoille.


Otteluista löytyy Kaustisen Pohjan-Veikkojen youtube-sivulla toistoja mikäli haluatte palata otteluiden tiukkaan tunnelmaan.. (GBK:n pelissä maalit youtubessa ajassa 18.00- , 20.00- , 24.20 ja 45.30, finaalipelin kaikki tietenkin katsovat sitten kokonaan ???? )


Joukkueessa tällä kertaa mukana: Eetu Sova, Eemil Anttila, Niklas Anttila, Elliot Hästbacak, Eliel Dahlvik, Jacob Edsvik, Kaapo Linnarinne, Atte Löfbacka, Juho Holtti, Aapo Haukilahti, Taneli Kivelä, Otto Ruuska, Max Rokala, Peetu Puumala, Atte Salminen, Toivo Paavola, Riko-Matti Jylhä, Linus Broberg ja valmennuksesta vastasivat Halsuan pitkän valmennustaustan omaavat urheilumiehet Teijo Kivelä ja Petri Jylhä

Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)