KP-V/TUS Kokkola Cupissa
Julkaistu: 25.07.2021 12.15

KP-V/TUS Kokkola Cupissa

TUS/KP-V Yj Kokkola Cupin sijalle 9.

Kaustisen ja Teerijärven yhteisjoukkue P14 sarjassa ylsi yhdeksännelle sijalle omassa ikäluokassaan. Kaikkiaan joukkueita oli tässä sarjassa 19 kpl, jotka oli jaettu neljään lohkoon.

Alkulohkossa pelit aloitetiin torstaina 22.7. Ylöjärven Ilvestä vastaan. Pitkään junamatkalla olleet Ylöjärveläiset olivat saaneet suunnitella aamun myöhässä olleessa junavuorossa omia kuvioitaan hieman kauemmin ja näin ollen olivat hitusen valmiimpia päivän pelissä.

Tämä peli meni siis niukasti lukemin 3-2

Toiseen alkulohkon peliin asettui vastaan, jo miesten Futsal-sarjoista kuumuudestaan tunnettu, EBK. Vikkeläkinttuiset Espoolaiset aiheuttivat harmaita hiuksia katsomossa olleille vanhemmille kovalla pelityylillään, mutta myös taitavilla yksilösuorituksilla. Peli oli vahvasti EBK:n hallinnassa ensimmäisellä jaksolla. Kaksi maalia ja TUS Yj joutui takaa-ajajan asemaan. Toisella jaksolla miehen alut paransivat peliään, Elliotin kavennusmaali saatiin aikaiseksi, mutta se ei tällä kertaa riittänyt. Näin ollen päivän toisesta pelistä tuli myös tappio lukemin 2-1.

Perjantai-aamuna 23.7. jatkettiin alkulohkon pelejä. Klo 8.00, eli murrosikäisten aamuyön aikaan, pelattu peli, jossa vastassa oli Komeetat/Sininen (Jyväskylä) oli alusta asti tasainen. TUS Yj hallitsi pelin alkua, mutta pikkuhiljaa Komeetat saivat myös pelijuonesta kiinni. Ensimmäisen puoliajalle mentiin tilanteessa 1-1. Komeettojen jalka alkoi toisella puoliajalla hieman painaa, jolloin KP-V/TUS hivuttautui kuin salaa 4-1 otteluvoittoon.

Perjantain iltapäivä pelinä oli ehkä lohkon odotetuin ottelu Kokkolan Pallo Veikkoja vastaan. Kaupunkilaiset jotenkin sytyttävät aina meidät maalaiskuntalaiset uskomattomiin pelisuorituksiin, kuten jälleen nähtiin. Ensimmäisellä jaksolla KPV siirtyi 1-0 johtoon, mutta toisella jaksolla tilanteet muuttuivat. Toisella jaksolla syntyi hieno tasoitusmaali, ja muutama minuutti sen jälkeen rangaistuspotkusta johto-osuma, joka pidettiin ottelun loppuun asti. Peli päättyi siis KAUSTINEN-TEERIJÄRVI voittoon 2-1 vihreästä KPV:stä. Valtaisa pettymys Kokkolalaisten piirissä huomattiin yleisesti niin yleisön kuin pelaajienkin kohdalla, mm. normaalit ”kättelyt” (korona-aikana taputukset) jäi kaupungin joukkueelta tekemättä, kuten normaali käyttäytymiseen kuuluu, tuli sitten voitto tai tappio… Osasyynä tähän kuulemma oli tietämättömyys heidän jatkopaikan kuitenkin varmistuneen tällä lopputuloksella.

Mutta se ei himmennä TUS Yj:n voittoa joka otettiin ilolla, riemulla ja reiluilla tuuletuksilla vastaan. Näitä ilon ja onnistumisen hetkiä on ilo muistella kiikkustuolissa, vaikka tänä iltana…

Alkulohkon voiton vei Ylöjärven Ilves, joka voitti kaikki alkulohkon pelit. Sen jäljessä tuli kolme joukkuetta tasapisteissä, jolloin maalierot vaikuttivat lohkon sijoituksiin. Lohkon kakkoseksi tuli KPV (sen keskinäisten pelien maalieron ollessa +1), kolmanneksi TUS Yj (+-0) ja neljänneksi EBK (-1). Tämä tulos tarkoitti sitä, että nuoret miehemme lähtivät launtaina taistelemaan sijoista 9-12.

Lauantain ensimmäisessä sijoitusottelussa vastaan asettui Kannuksen Ura. Ura oli pelannut alkulohkon ottelut lupaavasti, ja odotettavissa oli tiukka ottelu. Aamupäivän alkukankeuden jälkeen, alkoi pelimme jälleen kulkea, kun taas Ura ei saanut omaa peliään millään käyntiin. Tästä pelistä tuli sitten ”melkein” täydellinen Kaapo-show. Hattutempullaan Kaapo siivitti YJ-joukkueen 4-0 voittoon ja jatko-otteluun pelaamaan sijoista 9-10.

Tähän turnauksen viimeiseen otteluun tuli vastaan Komeetat/Musta (Jyväskylä). Ottelu alkoi jälleen ensi kesän rippikoululaisten (2 on jo sen suorittanut) kovalla painostuksella. Tämä väkevä aloitus ja korkealta alkanut karvauspeli toi maalinedushässäkästä maalin, jolla siirryimme 1-0 johtoon. Ensimmäisen jakson puolen välin paikkeilla Komeetat sai rangaistuspotkun maalivahti Peetu Puumalan ulostulon seurauksena, tilanteessa lienee ollut lievä kontakti, mutta palloa pelattiin kuitenkin ensin, kuulemma… ;) . Tästä tilanteesta syntyi Komeettojen tasoitusosuma. Rankkarimaalin jälkeen joukkueemme peli jotenkin ”jäätyi”. Puhe kentällä loppui, peli-ilo jotenkin lopahti, mutta yleisön tiiviissä kannustuksessa saatiin tasatilanne pidettyä ottelun loppuun saakka. Tämän jälkeen alkoikin sitten raastava rangaistuspotkukilpailu.

Komeettojen ensimmäinen laukoja yritti harhautuksellaan ohittaa maalivahdin, mutta se ei tällä kertaa onnistuntut, ja Peetu sai ”kuitattua” aiheuttaneen rankkarin pallon hallitulla kiinniotolla.

Tämän jälkeen kaikki muut vetäjät, niin omat kuin vastustajankin, onnistuivat laukauksissaan, joka tarkoitti, että Komeetat oli lyöty ja nuoret taistelevat palloilijamme olivat kuitanneet Kokkola Cupista yhdeksännen sijan.

Nousujohteinen turnaus, joka päättyi sille kuuluvalle tavalle, eli voittoon. Kuudesta pelistä, ja niistä neljä viimeistä päättyi voittoon.


Tästä on hyvä jatkaa piirisarjakautta ja elokuun 21-22 pelattavaa Comets Cupia joka pelataan Jyväskylässä…

Tänä vuonna tässä KP-V:n ja TUS:n Yj-joukkueessa pelaavat:

Aapo Haukilahti, Eemil Anttila, Eetu Sova, Juho Holtti, Kaapo Linnarinne, Niklas Anttila, Peetu Puumala, Riko-Matti Jylhä, Tino Pollari, Taneli Kivelä, Atte Löfbacka, Andre Sandström, Atte Salminen, Elias Grannabba, Linus Broberg, Eliel Dahlvik, Jacob Edsvik, Elliot Hästbacka, Nico Nykänen, Toivo Paavola, Max Rokala, Otto Ruuska, Ruben Widjeskog



Kaustisen Pohjan-Veikot ry. 
0178984-0
Urheilutie 10, 69600 Kaustinen
040 522 8977, veikot@kp-v.fi


Toimisto avoinna:
Ma - Ke 10 - 16
To 12 - 18
(poikkeavat aukioloajat Facebook)