3
JOU
16.00
Pääsivusto, HIIHTOKOULU

KP-V ENSILUMEN HARJOITUS LEIRI 2021 -   

ISO-SYÖTE

ENSILUMEN HIIHTOLEIRI 2021, ILMOITTAUTUMINEN AUKI

HIIHTOKAUSI LÄHESTYY JA PERINTEINEN SYKSYN / ALKUTALVEN HIIHTOLEIRIN AJANKOHTA PAINAA PÄÄLLE. USEAMPANA VUONNA ENSILUMEN LEIRI ON JÄRJESTETTY VUOKATIN ENSILUMEN LADULLA LOKA-/ MARRASKUUN VAIHTEESSA. TÄNÄ VUONNA OLI TARKOITUS SIIRTÄÄ LEIRIÄ LÄHEMMÄKSI KISAKAUTTA. ALUSTAVA VIIKONLOPPU OLISI SUUNNITTEILLA JOULUKUUN ALKUUN 3-6.12.2021. PAIKAKSI TÄNÄ VUONNA ON SUUNNITELTU SYÖTTEEN HIENOA TALVIURHEILU KESKUSTA. SYÖTTEEN HYVÄNÄ PUOLENA VOIDAAN LASKEA LUMIVARMUUS, ELI TUOLLA PÄÄSTÄÄN HIIHTÄMÄÄN JO LUONNON LUMELLA JOULUKUUN ALUSSA. SAMOIN MAASTOT OVAT VARSINKIN LAPSILLE JA KILOMETRIEN KERÄÄJILLE KOHTUULLISEMMAT. MAJOITUSTA ON KYSELTY PIKKU-SYÖTTEELTÄ TÄYSIHOIDOLLA JA KIDE HOTELLISTA AAMUPALA MAJOITUKSELLA. TOTEUTETAAN LEIRI SAMALLA SYSTEEMILLÄ KUN AIKAISEMPINAKIN VUOSINA. ELI PARIT HARJOITUKSET PÄIVÄSSÄ RYHMÄN KOOSTA RIIPPUEN. KULUT OVAT 55-66€/HLÖ/VRK, NUORILLE JAOSTO MAKSAA OSAN JA PIENI OMAVASTUU JÄÄ MAKSETTAVAKSI. HUOLTAJAT/VANHEMMAT MAKSAVAT KOKO SUMMAN. HUOM !!! TÄMÄ ON TÄYSIHOITOHINTA ELI KAIKKI RUOKAILUT KUULUU SAMAAN HINTAAAN. SYÖTTEEN RINTEET AVAUTUVAT MYÖS PERINTEISESTI SAMANA VIIKONLOPPUNA, JOTEN TÄSSÄ ON MYÖS HYVÄ MAHDOLLISUUS KÄYTTÄÄ VAIKKA VIIMEINEN LEIRIPÄIVÄ LASKETTELUSTA NAUTTIEN. OHJELMAAN LEIRILLÄ VAIKUTTAA KUITENKIN AIKA VAHVASTI OSALLISTUJIEN LUKUMÄÄRÄ, JOTEN TOIVOITTAISIIN RUNSASTA OSALLISTUJA MÄÄRÄÄ. KAIKKI MUKAAN !!!

LISÄTIETOJA MARKUKSELTA 0405481314 , ILMOITTAUTUMISET 25.9.2021 MENNESSÄ